OLGA SAAPUI PIELISJOELLE

Olga saapui Joensuun syväsatamaan toukokuun 27. päivä 2007 maantiekuljetuksena Tampereelta. Veneen myyjä seurasi kuljetusta moottori-pyörällään. Kuljetusliike hoiti homman tyylikkäästi ja ammattitaidolla. Venettä nostettaessa on pidettävä huolta, että nostajalla on käytössään veneen yläpuolella oleva levittäjä, jolla nostoliinat pidetään erillään etteivät ne puserra veneen kylkiä kasaan venettä nostettaessa. Hyvä oivallus on myös sitoa joku köysi veneeseen, kun se siirretään veteen, ettei pääse karkuun ilman kipparia. Sellaistakin on varmaan sattunut.  Olga vaikutti mukautuvan veteen aivan mainiosti ja se kellui satamalaiturissa ujosti lähtöä odotellen.

Tarjoitus oli ajaa vene samantien kotisatamaan, mutta sitä ennen piti  tehdä pieni ”ruuvviajo”, jotta ei osteta ihan sikaa säkissä. Muutaman lenkin sitten teinkin satamassa myyjän kanssa ja vene vaikutti käyttäytyvän kuten kuuluukin. Muutaman minuutin kuluttua se kuitenkin stoppasi kerta kaikkiaan. Sellainen aina yllättää myyjän ja ostajan. Jonkin aikaa käynnisteltyä ja koitettua jos jonkinlaista tuli mieleen kokeilla onko polttoainehana auki. No, arvaatte varmaan. Pieni kädenliike ahtaassa paikassa opetti kerralla, missä se hana sijaitsee. Moottorin suojus on nostettava pois paikaltaan ja sitten pujotettava käsi koneen sivulle moottoripedin viereen, missä meni muutama muukin letku. Sieltä sitten löytyi myyjän avustamana, se minkä läpi polttoaine pääsi jälleen virtaamaan nelisylinterisen perkinssin rivipumppuun. Ilmata konetta ei kumma kyllä tarvinnut. Lähti uudelleen starttaamalla käyntiin. Siitä sitten takaisin laituriin ja hyvän kotimatkan toivotukset myyjälle. Kuljetusliikkeen auto oli jo lähtenyt. Oli aika aloittaa ensimmäinen matkavenematka. Jotain evästä olimme ottaneet mukaan ja joku vei oman automme kotiin. Ilmassa oli suuren merimatkan tuntua. Olgan tankki oli jotakuinkin täynnä ja kone kävi mukavasti. Vene totteli ohjausta kevyesti ainakin eteenpäin. Keulapotkurihan olisi ollut jo ylellisyyttä tällaisessa purkissa, eikä se oikein sopinut edes veneen imagoon. Kello oli vartin yli neljä iltapäivällä, kun työnsin varovasti kaasukahvaa eteenpäin ja ohjasin keulan koti sataman suuta, josta sitten löytäisimme väylän Pielisjoen sisääntulon suulle.

Siinä sitä sitten ruuvaili kaikkea mitä voi käsin kosketella. Ruorikin perinteinen puinen, jossa kunnon puolat. Ruoriakselissa hammasrataspyörä, jonka ympäri kulki polkupyörän ketjun näköinen ketju, mikä sitten muuttui teräsvaijeriksi välittäen ruorikomennot peräsinakselissa olevalle vaakasuoralle laipalle, mikä puolestaan käänsi peräsinakselia. Tämä kaikki luonnollisesti näkymättömissä, mutta tutkin tietenkin kaiken. Peräsinakselin pää pisti esiin myös ahterissa olevassa reiässä, mikä oli tehty kanteen varaohjauslaitetta varten. Missä kampi on, sitä en vielä silloin tiennyt. Kaikki tuntui toimivan äänimerkkiä myöten. Hakuvaloa ei ollut, mutta nythän oli päivä ja tulossa suurenmoinen valoisa kesä. Hankitaan hakuvalo sitten myöhemmin. Kaikkein eniten minua viehätti käytännöllisyys ja veneen siisteys. Itseasiassa ostopäätökseen vaikutti paljon täysin kuiva pilssi ja se että rovi oli myös aivan pudas sisältä. Ei merkkiäkään öljystä eikä mistään muustakaan ylimääräisestä. Venettä on selvästi pidetty hyvin. Myyjän mukaan kone on saanut peruskunnostuksen ja sen jälkeen sillä oli ajettu vain noin sata tuntia, eli ei siis juuri mitään. Perkinssi hyrisi tasaisesti ja lisäsin kaasua vähitelleen ja lopuksi kokeilin mihin asti kahva painuu. Hetken ajoin mustilla ja sitten oli höllättävä takaisin norminopeuteen. Hasanniemi alkoi jo erottua ja sitä kohti puksuttelimme toukokuisen illan viiletessä. Olin etukäteen tarkastanut kanavien sulutusajat. Mitään kiirettä ei ollut Joensuun kanavaan, mutta Kuurnaan kyllä saattaisi tulla kiire. Toukokuun loppuun suluttavat kello kuuteen saakka illalla. Kesäkuussa sitten myöhempään. Niin tulimme ensimmäistä kertaa Joensuun kanavaan. Suluttaja huomasi meidät ja avasi kanavan saman tien. Korkeuseroa ei juuri ole, joten Joensuu menee melkein läpiajamalla. Ei tarvitse odotella sulkujen kanssa. Arvelin, että ehdimme juuri ja juuri Kuurnaan, jotta voimme päästä läpi ja jatkaa matkaa aina kotisatamaan. Utran avokanavassa jo katselin kelloa hermostuneemmin. En ollut osannut arvioida joen virtaaman aiheuttamaa vastusta ylös nousemiselle. Kuuden solmun vauhdista lähti ainakin solmu, niin kovaa on virtaus paikka paikoin. Vaistomaisesti käsi hakeutuu kaasulle ja painaa sitä varoen eteenpäin. Vauhti ei nouse samassa suhteessa kuin melutaso. Keli on oikein hyvä ja jotakuinkin tuuleton, aurinko paistaa. Oma vene tuntuu aivan uskomattoman hyvältä ja mietin koko ajan mitä kaikkia parannuksia tietenkin tulen siihen tekemään. Matkalla juomme kuumat kahvit ja jotain pientä purtavaa on mukana kaiken varalta. Virtaus kasvaa todella kovaksi ennen Kuurnaa kun ränni kapenee. Voimalaitoksen alajuoksulla veneen ohjaamiseen on jo kiinnitettävä todella huomiota. Kuurnan kanavan lähestymislaituri tulee näkyviin. Ohjaan pikku purtelomme signaalinarun luo. Nykäys narusta lähettää viestin Joensuuhun, jossa suluttaja avaa kanavan kulkijalle. Odottelemme eikä mitään tapahdu. Ei vieläkään, kyllä pitäisi jo. Kello on tosin jonkin verran yli kuusi. Taisin kaivaa communicaattorin esiin ja soitin sulutukseen. Sieltä kertoivat, että tervetuloa huomena uudelleen. Siinäpä sitä sitten miettimään mikä avuksi. Tätä ei oltu otettu huomioon laskelmissa, mutta nyt oli mietittävä sitäkin. Kanavaankaan ei voi yöksi jäädä, varsinkin kun aamulla on työpäivä. Sitten muistui mieleen, että näimme tullessa Lehmossa hyvän laiturin. Se oli jonkin ravintolan tapaisen edessä. Sinne siis, kävi miten kävi. Alas jokea saatiinkin hyvää kyytiä, melkein solmu lisää norminopeuteen eikä aikaakaan kun olimme Lehmo Cuisinen laiturissa. Kävin kysymässä saisiko vene olla yötä laiturissa ja maksaako jotain. Sai olla eikä maksanut. Sitten vaan tilaamaan kyyti kotiin. Aika pian maasturini kurvasi paikalle Jusun ohjaamana ja noukki meidät ensimmäisen purjehduksen päätteeksi kyytiin. Olga jäi yksin laituriin. Uskoin, että se saa olla siinä rauhassa ja niin kävikin.

Maanantaina työpäivän jälkeen jälleen kyyti Lehmoon ja sitten vesille. Jälleen kohti Kuurnaa ja sitten odottamaan ensimmäistä sulutusta Kuurnassa. Ensimmäinen kerta oli siinä mielessä muistiin jäävä, että myös maantiesilta avattiin. Melko juhlava hetki, kun pieni purkkimme sai kaiken mahdollisen huomion ympäristössä. Kiireiset ihmiset joutuivat odottamaan maantiesillan laskeutumista paikoilleen. Myöhemmin opin, että meidän veneellä pääsi läpi siltaa nostamatta, mikä myös nopeutti läpimenoa melkoisesti. Vesi nousi sulkualtaassa ja vene sen mukana. Nyt korkeuseroa on jo melkoisesti. Ensimmäistä kertaa tunnelma on melko kolkko ja vähän kammottavakin. Ei kertakaikkiaan halua ajatella kuinka kävisi, jos jotain sattuisi sulutuksessa. Siniset valot syttyivät vihdoin ja niin Olga lipui majesteettisesti ulos sulusta vapaaseen veteen ja matka kohti kotisatamaa pääsi jatkumaan. Pielisjoki on moni-ilmeinen välillä kulkien leveänä järveä muistuttaen ja sitten kaveten ohueksi ränniksi, missä virtaama kasvaa niin, että viitat tahtovat painua veden voimasta veden alle. Muuta liikennettä ei ole. Saamme kivuta jokea ylös kaikessa rauhassa. Lopulta ilta-auringossa siintää Mönnin uusi silta. Se on varma maamerkki kotiin saapumisesta, toki sillalta on vielä kymmenisen minuuttia omaan laituriin. Kiirettä ei ole, nyt ollaan veneessä, menköön mihin saakka menee. Puoli yhdeksältä ohjaan Olgan sisään Merenkulkuhallituksen suojasatamaan Jakokoskella. Paikka on aivan erinomainen veneen pitoon. Laiturissa ei ole muita veneitä. Olga mahtuu kääntymään laguunissa eteen taakse ottamalla ja kääntämällä vene kylkikiinnitykseen. Lepuuttajat on laitettu valmiiksi odottamaan laituriin menoa. Keula kiinni enisin ja sitten ahteri. Olemme päässeet onnellisesti kotiin. Olgan uuteen kotisatamaan. Vielä pieniä  tarkastuksia ja silmäyksiä vanhaan rouvaan. Siinä se nyt lepäsi täysin oikeassa asennossa ryhdikkäänä ja valmiina uuteen lähtöön. Veneeltä oli vaikea lähteä kotiin Mönniin. Vielä auton loitotessa satamasta oli venttä katseltava arvioiden sen merikelpoisuutta ja kestävyyttä, ulkonäköä ja mitä siihen itse vielä laittelisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *