TESTI VAAN EI MANIFESTI

no someKimmoke tuli ulkopuolelta, mutta läheltä. Kollega ilmoitteli vähentävänsä somettamista, josta juolahti mieleen, että mitäs jos minäkin. Sitten sain lisää vettä myllyyn ja uskonvahvistusta, kun näin erään tv-ohjelman buffin, jossa kerrottiin joidenkin julkkisten olevan 100 päivää juomalakossa. Siis tietenkin tarkoittivat, etteivät nauti alkoholia missään muodossa sataan päivään tai paremminkin ehkä vuorokauteen. Siellä oli meidän suuri ajattelijamme Mattikin peukuttamassa omalle vedolleen. Näytti olevan myös se Tintin näköinen toimittaja Arto Nyberg, ja vielä tunnistin sen Jungnerin entisen, olikos se nyt se Maria. Ota näistä selvää. Jungneria varten tarvitsee ihan erillisen reskontran, mutta asiaan. Siis mitä ihmeen kummallista siinä on, että pystyy olemaan sata päivää juomatta. Ja vielä hullumpaa, että sitä on pistetty jännittämään koko televisiota katsova Suomen kansa. Tällaisiako me olemme, jännitämme päivä päivältä, milloin Matti tai Maria repeää ryyppäämään. Ja jos, niin mitä sitten, ei mitään. Siinähän sitten siemailevat ja kärsivät sen mukaisesti. Buffia enempää tämä ohjelma ei minua kiinnostanut, mutta eräällä tavalla se toimi muusana toiseen ajatukseen. Voisinko olla sata päivää ilman somea, siis kaikkea sitä, missä kaikki tuntuvat olevan yötä päivää aina ja kaikkialla.

Sometinpa siitä sitten oitis kollegalle ja tiedustelin olisiko hänestä ottamaan moinen haaste vastaan. Eikä aikaakaan, kun sain vastauksen, että ilman muuta! Nyt meitä oli kaksi. Väsäsin tuota pikaa ilmoituksen sinne Facebookin sivulle, että 8.4.2015 aloitamme NO SOME paaston maisteri Wrangen kanssa. Samalla tiedustelin olisiko muita innokkaita lähtemässä mukaan. Ei ollut. Ei ainoatakaan. Muutama ilmoitti yv:nä, että täysin mahdoton ajatus. Joku tiedusteli, että olenko tosissani ja että ihan oikeastiko aloitan paaston. Vai vaan ajatuksen tasolla?

Ilmoitin, että ihan olen kokonaan ajatellut ryhtyä paastoon. Aivan konkreettisesti ja käsin kosketeltavasti. Ainoan poikkeuksen tekevät muutamat suljetut ryhmät, joita käytämme opiskelijoiden kanssa heidän opintojensa yhteydessä, mutta ei sitten muuta. Pari ilmoitusta oli laitettava virkavelvollisuuden puitteissa parille saitille harrastusten parissa. Eipä sitten juuri muuta. Niin ja sitten eräässä vertaisryhmässä oli vastattava haastattelupyyntöön, mutta ei sitten muuta. Aika hankalaa on  lyödä napanuoraa kerralla poikki, etteivät luule aivan täysin äkäytyneen. Nyt on siis kulunut jo melko mukavasti 12 päivää ja yötä ilman somettamista. Jonkun verran se ajatuksissa pyörii, vähän samaan tapaan kuin tupakkalakon tehneellä. Että mitähän ne muut siellä tai onkohan tullut jotain viestejä, tai on onko sillä mitään väliä onko siellä vai ei. Tupakanpolton lopettamien tuntuu aivan pian ja hyvin henkilökohtaisella tasolla, ja läheisetkin pääsevät haistelemasta sitä kammottavaa ihvan hajua, mutta tämä some. Tupakin polton lopettaminen on lasten leikkiä.

Aivan aluksi tein sellaisen havainnon, että mihin tarvitsen kahta kannettavaa tietokonetta, kahta älypuhelinta ja yhtä tablettia ja mitä kaikkia niitä onkaan äly-teeveetä myöten. Kas kummaa niiden käyttö vähenee avoimella richterin asteikolla mitattuna monta magnitudia. Pian alkaa tuntua siltä, että mitä minä noita kaikkia kannan, kun en tarvitse juuri muuhun kuin uutisten seuraamiseen ja Hesarin lukemiseen. Sähköpostihan ei kuulu someen, joten sitä kautta sitten välittyy viestejä, mutta aika säällisesti. Omaa spostin käyttöä somepaasto ei ole lisännyt lainkaan, ellei peräti päin vastoin vähentänyt. Eilen laitoin kohtalotoverille viestin, että miten on mennyt meidän talvisotamme? Pian sain vastauksen kenttäpostina, että hengissä ollaan Lehmossakin. Ehdotin tapaamista Mönnin komentokorsulla, jotta voimme vaihtaa kuulumisia naamatusten. Ja niin aiomme tehdäkin tässä muudan päivänä. Keitämme korvikkeet ja vaihdamme kuulumisia sillein syvätasolla, eikä vain peukuttamlla, että tykkään tai en tykkää.

Se on ainakin jo nyt tullut selväksi, että somessa ei kukaan ketään kaipaa.  Ehkä siihen vaikuttaa se ilmo, että olen paastolla, joten viestintä tyrehtyi siihen. Siis se somettaminen. Mutta se on selvää, että somessa olevat somefrendit eivät kaipaa muuta yhteyttä. Eivät ainakaan kaikki, siis 98,98%. Heille on aivan sama, onko vai eikö ole, mutta sehän on juuri somen tarkoitus. Olla ottamatta sen syvempää roolia kenenkään eksistenssistä. Ja se on hyvä. Kamalaahan se olisi, jos parisataa henkeä ottaisi puhelimitse yhteyttä tai sähköpostilla. Kyselisivät niitä kaiken typeriä juttuja ja että tykkäänkö siitä tai tästä. Ei toki, en sitä kaipaa yhtään.

Jollakin tapaa lievien vieroitusoireiden jälkeen elämä on alkanut sujua Mönnin hiljaisuudessa nautittavaan tapaan. Kaikkea on yllättäen enemmän. Se on merkittävä muutos. Jopa energiaa aamulla ja illalla ja siinä välissä. On aikaa katsella kuinka orava hyppii jäätyneillä omenapuun oksilla, tai kuinka kaveri käy hakemassa muutaman nuolukiven autotallin päädystä ja ihmetellä lumen sulamista ja ilta-auringon kajoa Joensuun yläpuolella kaukana horisontissa. Kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Silentsium. Some on siis hyvä renki, mutta huono isäntä, eikös se vanha viisaus mennytkin jotenkin tähän tapaan. Tai se, joka viimeksi somettaa, niin se parhaiten somettaa. No, tuo ei oikein tunnu osuvan. Entäs, se minkä teet, niin tee se somen kanssa. Ei pelaa tämäkään. Ei ole somesta tervan korvikkeeksi. Nyt on ollut aikaa pohtia, jopa mikä on sen somen merkitys ja tarkoitus itselle ja yleensä. Uskon, että sellainenkin on olemassa.

Palasin juuri eilen sieltä Helsingistä. Olinpa kokouksessa käymässä ja siinä kokouksessa sain kuulla, että esittämäni ajatus oli saanut kannatusta ja että sitä ideaa viedään eteenpäin valtakunnan tasolla. Olin nimittäin ehdottanut, että kaikissa sairaaloissa tulisi olla avoin potilasverkko. Tietenkin se olisi avoin myös sairaalassa vierailevillekin. Siis kaikille. Varsinkin niille, jotka joutuvat olemaan eristyksissä muutamia viikkoja ilman sen kummempia kontakteja maailmankaikkeuteen. Näin olen sen kokenut omakohtaisesti. On siis paikkoja ja tilanteita, kun verkko on yhtä tärkeää kuin vesi hanasta tai sähkö töpselistä. Kerroin tilaisuudessa, että sillä somella on melkoinen merkitys, silloin kun on muuten hankalaa yhteydenpito lähimmäisiin ja kaikkiin muihin. Koin silloin siellä sairaalassa kuinka voimakas oli se tuki, jonka osittain jopa puolituntemattomat antoivat juuri sen somettamisen kautta. On pakko tunnustaa, että sellaisella on merkitystä, puhumattakaan muusta, mitä verkossa voi tehdä.  Voidaankin varmaan sanoa, että WiFi on vällttämätön, mutta SOME ei, mites se menikään navicare necesse est…

Enää 88 päviää jäljellä tätä paastoa. Katsotaan kuinka äijien käy. Kestämmekö tämän piinan ilman somen tuomaa näennäiskaverutta kaikkien kanssa kaikissa asioissa. Vai uuvummeko ikävään ja romahdamme palaamalla takaisin peukuttajien pariin tyrkyttämään kaikille mitä milloinkin pidämme tärkeänä ja aivan älyttömän ajankohtaisena, jota ilman ei universumi kerta kaikkiaan tule toimeen. Twitterissä voisi jo seurata vaali-illan tapahtumia, mutta täytyy vain odotella puoli kahdeksaan, kunnes televisio aloittaa lähetyksen. Katostaan kääntyykö Suomi uuteen some-asentoon, onko twitterissä ja facebookissa voimaa! Se nähdään kohta.

Lunta sataa hiljalleen. Kuinka kaunista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *