KOIRA PALAA OKSENNUKSELLE

Helatorstai sopi hyvin siihen, että sain luetuksi loppuun tiistaina ostamani kirjan. Ulkona on kalsea ja välillä sateinen keli, joten Timo Soiniin tutustuminen sopi maniosti. Peruspomo oli Prisman kirjaosastolla tyrkytyksessä. Olivat laittaneet kirjat siihen heti sisääntuloväylälle, joten se on monesti hankala paikka meikäläiselle ohittaa, varsinkin jos huomaa jotain mielenkiintoista. Tällä kertaa vaimoni osoitti yllättäen minulle kirjaa, joka oli nyt myynnissä viiden euron kappalehintaan, vaikka teos oli melko tuore. Otin kirjan käteen ja tunnustelin sitä. Jotenkin se pyysi minua siirtämään itsensä ostoskärriin. Ei pohjalle vaan siihen telineelle, johon lapset istuvat. Mietin muutaman sekunnin. Viisi euroa ja Timo Soini. Mitä minä oikeasti tiedän hänestä. Ai niin, Maisterisjätkähän löytyy kyllä hyllystäni, muistin yllättäen. Piti oikein myöhemmin tarkistaa, kyllä se nojasi John Lennonin elämänkertaan ja Juho Rissanen Soiniin. Hintaryhmä C, olin siis hankkinut pokkarin, jonka tämä sanankäyttäjä oli saatesanoilla vahvistanut 22.2.2011 siellä Iivisniemessä. Näytti olevan jo 4. painos, ensimmäinen oli putkahtanut tähän maailmaan 2008. Ollakseni rehellinen, kuten aina olen, niin en muistanut mitään tästä kirjasta, paitsi että SMP romahti ja Soini nousi. Ja että mies on potkupallo- ja ravihullu. Ja että sillä pitää olla tavallista paksumpi nahka.

Nyt se oli siis laitettu ostoskärriin ja toin sen kassan kautta kotiin. Sijoitin viisi euroa tutustuakseni uudelleen Timo Soiniin. Suoraan. Mies miehelle. Rehellisesti. Joka sivun lukien. Ja kuinka ollakaan, tämä Peruspomo tempaisi mukaansa, niin että en malttanut lopettaa ennen  takakannen ilmestymistä. Nyt se on siis imaistu, sillä eihän 307 sivuun voi kauan mennä. Varmaan voidaan sanoa, että tämä tarina on yksi merkittävistä, Suomen poliittisessa historiassa, mikä sekään ei ole niin hirveän pitkä. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä Soini on tehnyt sen viidessätoista vuodessa, minkä vanhat valtapuolueet ovat tehneet sadassa vuodessa. Muistuttaa vähän Japanin ylösrakentamista toisen maailmansodan jälkeen. Ahkera ja työteliäs on pitänyt olla. Siinä ei saa usko paljon horjua ja omaan asiaan on uskottava satakymmen prosenttisesti. Niin näyttää käyneen. Kaiken kaikkiaan tekstistä välittyy se, että tämä Soini on perusrehellinen suomalainen mies. Tarkoitan tällä sitä, että en epäile hänen sanojaan, enkä ajatuksiaan, vaikka en perussuomalainen olekaan. Halusin etsiä ja tutkia, mitä tämän persoonan takana oikein on. Uskoakseni valtaosa väestöstä muodostaa mielikuvansa tästä karismaattisesta katekeetasta vain median välityksellä ja siitäkin ehkä jää parhaiten mieleen valintamyymälöiden kassojen edessä olevat lööpit lehtitelineissä. Mitä joku Hakkarainen tai Halla-aho on toilaillut silloin ja tällöin. Nämä ovat leimanneet paljolti koko perussuomalaisten kaartia. Jo tämän vuoksi, tämä Peruspomo kirja, kannattaa lukea. Sittenpä tiedätte, mitä Soini ajattelee ja miksi, näistä median luomista aika marginaaleista ilmiöistä. Aika paljon myös on siedettävä puolueen puheenjohtajana sekä sisältä, että ulkoa tulevan ristipaineen välissä. Nyt kun on myös tämän kirjan lukenut voi sanoa, että niin soisi toimittajienkin tekevän. Aika vähillä eväillä näyttävät käyvän tämän miehen ja puolueensa kimppuun. Ostakaa hyvät journalistit, saatte sen nyt viidellä eurolla, sieltä Prismasta, osaistte kysyä muutakin, kuin paljonko Hesarin etusivu maksaa.

Yksi keskeinen ajatus, mikä on vaivannut itseänikin, tulee hyvin esiin Soinin kirjassa. Näyttää käyneen niin täällä rakkaassa kotomaassamme, että on syntynyt ”oikeassa olevien luokka”. Siis ne, jotka määrittävät, mikä on oikein ja mikä ei. Jos on tämän ”oikeassa olevien ryhmän” kanssa eri mieltä, niin silloin saa leiman otsaan. Oikean Kainin merkin, sellaisen stigman, että muutama aika takaperin olisi viety roviolle oitis. Sinne joutuisi kaikki miehen ja naisen välisen avioliiton puolustajat tuota pikaa ynnä muut. Luulisi kuitenkin demokratian edustavan sitä, minkä Winston Churchill puki oivalla tavalla sanoiksi:”Puolustan viimeiseen asti sitä, että voit olla kanssani eri mieltä.” Tätä mieltä näyttää olevan tämä peruspomokin, mutta nämä ”oikeassa olijat” eivät taida enää tuntea koko Winstonia.

Entä sitten median luoma kuva näistä perussuomalaisista ja maahanmuutajista. Omakohtaisesti olen saanut tuta, että hyvin on sanoma mennyt perille. Tämä on aihe, joka koskettaa täällä Mönnissäkin. Vaimoni muutti tänne keskelle metsää sieltä nousevan auringon maasta ja on moneen otteeseen esittänyt hieman hämmentyneitä ja pelokkaitakin ajatuksia lukiessaan näiden perussuomalaisten näkemyksiä median välittäminä. Olen joutunut moneen otteeseen selittämään, että Soini ei ole rasisti eikä hänellä ole muukalaisvihaa, eikä muutakaan vihaa tai no, ehkä on. Hän vihaa niitä ”lapasia”, joista hän mainitsee moneen otteeseen tässä kirjassaan. Olen samalla koittanut viestittää, että rakas vaimoni kertoisi myös muille ulkomaan eläville, että kaikki ei ole ihan juuri niin, kuten media antaa ymmärtää, mutta vaikeaa se on. Jotenkin tämä kirja saa minut ymmärtämään Soinia ja hänen hankalaa asemaansa. Aivan kuten Forrest Gump sanoi, ”on varmaan vaikeaa olla kuningas” tai ”elämä on kuin suklaarasia, ei koskaan tiedä mitä saa”, varsikin silloin kun mukaan sujahtaa yhdenasian fanaatikkoja tai konjakkia pullonsuusta juovia sahureita ähläm kannanottoineen. Näistä se media syttyy melko vähillä puilla, lainatakseni Soinin kielikuvaa, jonka hän oli saanut puolestaan kentältä. Kirjassa myös kerrotaan, kenen vaimo syttyy melko vähillä puilla. Varmaan saan tämän kielikuvan lainaan myös, niin mukavalta se maistuu savolaisessa suussa. Sain vitosella hyvän kielikuvan, joten raha ei mennyt hukkaan ja kaikki muu on vain katetta niille ajatuksille, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Olen siinä tämän peruspomon kanssa täysin yhtä mieltä, että kaikki ne sadat tuhannet äänestäjät, jotka antoivat viime ja edellisissä vaaleissa äänensä tälle peruspuolueelle, eivät voi olla väärässä. Ei toki. He ovat oikeassa. He ovat tehneet oikean valinnan. Muuten he olisivat äänestäneet jotain muuta puoluetta tai ehdokasta. Perussuomalaisilla on täysi oikeus olla perussuomalaisia, he eivät tarvitse siihen meidän lupaa eikä hyväksyntää. Kerrassaan naurettavaa se, että aina he joutuvat selittelemään tekemisiään. Jotenkin tulee sellainen olo, että näitä tavallista tavallisimpia kanssakulkijoitamme vähättelee jotenkin itseään parempina pitävät ihmiset. Kuitenkin, jos pannaan sukututkijat asialle, niin ei tarvitse kauan kaivella kun näiden kaikkein pahimmin suutaan pieksävien taustalta löytyy samat juuret ja sukututkijalle on parempi maksaa 600 euroa, että pitää suunsa kiinni. Suomalainen sivistys on niin ohutta ja viimehetkessä syntynyttä, jotta parempi olisi vaan antaa kaverille tilaa ja hyväksyä sellaisena kuin on. Se viesti välittyy peruspomon rivienvälistä ja suoraankin. Lukekaa itse.

Aivan oikein. Tiedän mitä aiotte nyt sanoa. Kirjahan on sen Soinin kirjoittama. Eikö se silloin ole subjektiivinen näkemys omasta itsestä ja omasta asiasta. Totta kai on. Niinhän tulee ollakin. Onko joku joskus onnistunut tarkkailemaan itseään objektiivisesti. Kertokaa se, niin heitän sen ensimmäisen kiven. Kyllä Soini itsellenkin antaa omalla sanasepon tyylillä piiskaa. Hän näyttää olevan sinut itsensä kanssa. Se ainakin vahvistui kirjaa lukiessa. Katsotaan, mitä hän kirjoittaa neljän vuoden kuluttua. Tämän kirjan ajatukset loppuvat juuri ennen vuoden 2015 vaaleja, mutta loppupuolella jo Sipilän nimi vilahtelee tiuhaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita tämä peruspomo kutkuttaa. Soini ei kuitenkaan paljasta, mitä tapahtui siellä irlantilaisessa kappelissa, joka muutti hänen elämänsä. Ulos tuli toinen mies, kuin se, joka oli mennyt sisään. Sen sijaan kirja paljastaa sananasta sanaan suomeksi, mitä Wall Street Journalissa Timo Soini kirjoitti ja milloin koira palaa oksennukselle!

Ganbatte Timo san!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *