SINÄ OLET SANOMA

Englanninkielessä on sanonta WYSIWYG (what you see is what you get). Tämä näyttää pitävän paikkansa sanatarkasti henkilön kohdalla, jota halusin tarkastella hieman pintaa syvemmältä, varsinkin kun tietoa oli tyrkyllä puoleen hintaan Elisan kirjakaupassa. Laitoin bitit liikkeelle ja tein kaupat 12,90€, niinpä siirtyi tablettiini kaikki 346 digitaalista sivua täyttä tekstiä. Kannessa komeili tutun näköinen mies. Aivan kuin tuntisin hänet paremminkin, vaikka en ole nähnyt muuta kuin median välittämänä. Jostain syystä tämä mies resonoi paremmin kuin monet muut.  Näin on ollut jo pitkään ja viime aikoina etenkin. Vaatimattoman oloinen, yleensä vähän hämillisen oloisena hymyilevä, perussympaattinen Juha Sipilä. Mies, joka herättää luottamusta olemuksellaan jopa takarivistä. Näin kävi siellä eduskunnassa, jossa hän ei halunnut uutena kansanedustajana eturiviin, vaikka olisi siihen ollut oikeutettu. Ei, hän tyytyi osaansa siellä takana tarkkailemassa ja harvakseltaan ottamassa osaa keskusteluun suuressa salissa. Vasta ansaittuaan paikan vaihdon, hän siirtyi lähemmäs puhemiehen koroketta. Moni olisi mennyt sutena, jos olisi vain päässyt. Tällä kansanedustajalla taitaa olla se itsetunto kunnossa, ei tarvitse pullistella tarpeettomasti, eikä heittää herjaa toisista vain saadakseen huomiota. Sen hoitavat eduskunnassa aivan toiset tyypit. Silentium.

No, mitä me tiedämme hänestä. Kaiken sen, minkä media on myllännyt ylös alaisin ja sitten vielä kerran takaisin ja uudelleen. Eipä ole juuri mitään irronnut. Kaivettu on oikein olan takaa, että eikö nyt sittenkin jotain luurankoja olisi jäänyt johonkin kaappiin. Eipä näytä olevan. Miljonääri ja lestantti. Se on tuotu jo tuhottoman monta kertaa esiin. Ensimmäinen pitää paikkansa, jälkimmäinen ei. Taitavana yrittäjänä vaurastunut rauhansanalainen, siten häntä voi määrittää ehkäpä asiallisemmin ja niin hän määrittää itsekin.  Se, että joku menestyy taloudellisesti on jotenkin siedettävää, mutta että sen päälle vielä lestadiolainen! Se tuntuu askarruttavan monia, mutta miksi ihmeessä?

Miten tämä Sipilä on häirinnyt kenenkään toisen vakaumusta tai tuonut omaansa esiin? Onko hän ollut tuputtamassa ja käännyttämässä toisia omaan uskoonsa? Ei ole, eikä tule. Hänellä ei ole siihen mitään tarvetta. Kaiken lisäksi näyttää olevan varsin suvaitsevainen poliitikko, vaikka sanoikin, että ei tule insinööristä politrukkia. Toisin on käynyt ja niin on hyvä, sillä mitä siitä muuten tulisi, jos ei alkaisi oppia niitä politiikan alkeita, kun sinne politiikkaan on kerran mennyt. Tai, ei mennyt, vaan kutsuttu. Hänelle tehtiin tilaa, jotta voisi ottaa osaa Suomen tulevaisuuden kohentamiseen. Keskustahan oli aivan rapakunnossa, niin taloudellisesti kuin henkisestikin edellisten vaalien jäljiltä. Moni kuvitteli, että aurinko laskee alkiolaisen aatteen ylle pikkuhiljaa ja niin olisi saattanut käydäkin, ellei tätä Sipilää olisi löytynyt sieltä Kempeleestä.

Aikamoinen kvanttihyppääjä tämä Juha Sipilä taitaa olla. Tiistaina syntynyt sunnuntailapsi, näin kerrottiin Risato Uimosen väsäämässä kirjassa ”Juha Sipilä, Keskustajohtajan henkilökuva”.  Kirja on sinänsä melko puuduttava, kaikilta muilta osiltaan pitsi niiltä, missä kerrotaan päähenkilöstä itsestään. Polittisten tapahtumien ja käänteiden kuvaaminen olisi voinut jäädä vähemmälle, sillä ne tiedetään jo ennestään ja niille, jotka eivät seuraa politiikkaa, kirjan tietyt sivut ovat vain turhaa jaaritusta. Mutta täytyyhän sivumäärä saada kohtuulliseksi, kun oli sentään tulevasta pääministeristä kysymys. Kirja on tuore, sillä se tuli painosta tänä keväänä Minerva Kustannus Oy:n tuottamana. Painetun kirjan sivumäärä on 431 sidottuna kaikkine kuvaliitteineen. Kirjastosta löydät sen luokan 99.1 kohdalta, mars mars!

Siis tämä Sipilä nousi kansanedustajaksi ensi yrittämällä 2011, saman keväänä hänet valittiin eduskuntaryhmänsä varapuheejohtajaksi ja kesän 2012 Keskustan puoluekokouksessa puoleen puheenjohtajaksi. Siinä oli Keskustan vanhoille kehäketuille nieleskelmistä, mutta hyvin ovat hekin osastaan selvinneet. Paavokin. Se ei tietenkään ole yllätys, että tämän Paavon mielestä hallitusohjelma olisi voitu kirjoittaa toisinkin. Niin olisi, mutta onneksi sitä ei ollut suhraamassa tämä Paavo vaan Juha. Aloittaneen hallituksen osa ei ole kadehtittava, sillä mitään hyvää ei ole jaettavana, ainakaan siten, että kaikki laulaisivat hoosiannaa ja löyhyttelisivät palmun oksilla El Kaminalla kaahailevaa pääministeriä. Ei toki, nyt on jätetty häkäpöntöt kotiin, sinne Kempeleeseen ja surautellaan äänettömästi Teslalla sinne minne ministeriaudilla ei tohdi hurauttaa. Turha luulla, että tämä mies pröystäilee. Hän vain toteuttaa sitä mihin uskoo. Ja hänellä on varaa siihen ja niin pitää ollakin. Muistutan vain, että kun Juha Sipilä sai miljoonansa ja toimittaja tivasi häneltä, mitä nyt tapahtuu, kun on niitä miljoonia vaikka toisille jakaa, niin tämä vaatimaton mies totesi, että voisihan tuota ostaa vaikka uudet kengät. Ukkovarvas paistoi jo kengänraosta. Ja on hän jakanut muillekin, tosin siitä hän ei juuri ole ääntä pitänyt. Hän on auttanut ja auttaa niitä, jotka viime laman jälkeen joutuivat kammottavaan velkaloukkuun. Kuka toinen on tehnyt mitään vastaavaa, siis omilla rahoillaan. Jos joku tietää, niin ei muuta kuin viestiä palautelaatikkoon ja akordirahastoa perustamaan.

Nyt on vain oltava malttia ja kypsyyttä katsoa. mihin kaikki johtaa, ja mitä pääministeri Sipilä saa esikuntineen kaikaan. Alku on ainakin lupaava, vaikka rannallejääneet kuinka mouruavat. Se lienee heidän osansa, sallittakoon se heille.
Pari kertaa tässä matkan varrella on kylmännyt. Kaksi kertaa on Juhaa muistutettu henkilökohtaisesti ja kerran läheisen kautta. Näissäkin tilanteissa tämä nöyrä mies on osoittanut oman vakaumuksensa mukaisen suuruuden saaden varmasti meidän kaikkien myötätunnon osakseen. Kaikilla meillä on ristimme, niin pääministerillä, puoluejohtajalla kuin maisterilla Mönnissäkin. Ei niitä voi, eikä pidä alkaa vertailla. Kaikki on otettava vastaan ja jatkettava matkaa, kun sen aika on.

Perusteellinen tuntuu tämä meidän diploomi-insinöörimme olevan. Opetteli viisi kurssia ruotsiakin, kun sitä tarvitsee jonkin verran, vaikka Alex osaa paremmin ja paikkaa tarvittaessa. Näyttää siltä, että tämä mies perhtyy kaikkeen mihin ryhtyy ja sitten tekee kanssa sen minkä lupaa. Ja tekee sitten perusteellisesti, tervan kanssa, ilman kimurantteja poliittisia pelejä. Liekö sitten mahdollista, että aika muuttuisi tämän miehen mukana politiikassa. Se jää nähtäväksi, mutta jotain on ilmassa.
Ehkä meitä suomalaisia  yhdistää aina se, kun olemme totaalisesti ureassa. Niinhän se on jääkiekkomaajoukkueellakin, ensin on otettava turpiin ja sitten aletaan pelaamaan. No, nyt on jo otettu köniin aika lailla, joten on aika alkaa pelaamaan Suomi kuntoon! Ilmeisesti Juha Sipilä on saanut Väinö Tannerilta vinkin, ”kun kaikki muu epäonnistuu, niin kannattaa yrittää yhteistyötä.”  Tämän Suomen 14. pääministerin vinkistä olisi kannattanut ottaa vaarin myös Tannerin toverit eli demarit, mutta nyt näin. Lammas on laakea elän.

Kukaan ei usko, eikä oletakaan, että Juha Sipilällä olisi joku brändinrakentaja tai imagon meikkaaja jossain taustalla. Kyllä tämä sympaattinen, mutta määrätietoinen mies tekee aivan itse sen, mitä on tehtävissä, kuten hän itse toteaa tuoreena puoluejohtajana 5.9.2012, ”yrityselämässä pärjäsin, kun olin oma itseni. En näe syytä toimia toisin politiikassa”. Näin soisi muutaman muunkin toimivan, vai mitä. Kaikilla ei vain kestä se kantti, siitä se vaan.

Marshall McLuhan totesi, että ”väline on viesti”, Roger Ailes puolestaan, että ”sinä olet sanoma”. Niinpä voinkin mainiosti iteroida, että ”Sipilä on wysiwyg”, sanan mukaisesti. Kaikkea parasta matkaan kaima!

KOIRA PALAA OKSENNUKSELLE

Helatorstai sopi hyvin siihen, että sain luetuksi loppuun tiistaina ostamani kirjan. Ulkona on kalsea ja välillä sateinen keli, joten Timo Soiniin tutustuminen sopi maniosti. Peruspomo oli Prisman kirjaosastolla tyrkytyksessä. Olivat laittaneet kirjat siihen heti sisääntuloväylälle, joten se on monesti hankala paikka meikäläiselle ohittaa, varsinkin jos huomaa jotain mielenkiintoista. Tällä kertaa vaimoni osoitti yllättäen minulle kirjaa, joka oli nyt myynnissä viiden euron kappalehintaan, vaikka teos oli melko tuore. Otin kirjan käteen ja tunnustelin sitä. Jotenkin se pyysi minua siirtämään itsensä ostoskärriin. Ei pohjalle vaan siihen telineelle, johon lapset istuvat. Mietin muutaman sekunnin. Viisi euroa ja Timo Soini. Mitä minä oikeasti tiedän hänestä. Ai niin, Maisterisjätkähän löytyy kyllä hyllystäni, muistin yllättäen. Piti oikein myöhemmin tarkistaa, kyllä se nojasi John Lennonin elämänkertaan ja Juho Rissanen Soiniin. Hintaryhmä C, olin siis hankkinut pokkarin, jonka tämä sanankäyttäjä oli saatesanoilla vahvistanut 22.2.2011 siellä Iivisniemessä. Näytti olevan jo 4. painos, ensimmäinen oli putkahtanut tähän maailmaan 2008. Ollakseni rehellinen, kuten aina olen, niin en muistanut mitään tästä kirjasta, paitsi että SMP romahti ja Soini nousi. Ja että mies on potkupallo- ja ravihullu. Ja että sillä pitää olla tavallista paksumpi nahka.

Nyt se oli siis laitettu ostoskärriin ja toin sen kassan kautta kotiin. Sijoitin viisi euroa tutustuakseni uudelleen Timo Soiniin. Suoraan. Mies miehelle. Rehellisesti. Joka sivun lukien. Ja kuinka ollakaan, tämä Peruspomo tempaisi mukaansa, niin että en malttanut lopettaa ennen  takakannen ilmestymistä. Nyt se on siis imaistu, sillä eihän 307 sivuun voi kauan mennä. Varmaan voidaan sanoa, että tämä tarina on yksi merkittävistä, Suomen poliittisessa historiassa, mikä sekään ei ole niin hirveän pitkä. Näyttää kuitenkin siltä, että tämä Soini on tehnyt sen viidessätoista vuodessa, minkä vanhat valtapuolueet ovat tehneet sadassa vuodessa. Muistuttaa vähän Japanin ylösrakentamista toisen maailmansodan jälkeen. Ahkera ja työteliäs on pitänyt olla. Siinä ei saa usko paljon horjua ja omaan asiaan on uskottava satakymmen prosenttisesti. Niin näyttää käyneen. Kaiken kaikkiaan tekstistä välittyy se, että tämä Soini on perusrehellinen suomalainen mies. Tarkoitan tällä sitä, että en epäile hänen sanojaan, enkä ajatuksiaan, vaikka en perussuomalainen olekaan. Halusin etsiä ja tutkia, mitä tämän persoonan takana oikein on. Uskoakseni valtaosa väestöstä muodostaa mielikuvansa tästä karismaattisesta katekeetasta vain median välityksellä ja siitäkin ehkä jää parhaiten mieleen valintamyymälöiden kassojen edessä olevat lööpit lehtitelineissä. Mitä joku Hakkarainen tai Halla-aho on toilaillut silloin ja tällöin. Nämä ovat leimanneet paljolti koko perussuomalaisten kaartia. Jo tämän vuoksi, tämä Peruspomo kirja, kannattaa lukea. Sittenpä tiedätte, mitä Soini ajattelee ja miksi, näistä median luomista aika marginaaleista ilmiöistä. Aika paljon myös on siedettävä puolueen puheenjohtajana sekä sisältä, että ulkoa tulevan ristipaineen välissä. Nyt kun on myös tämän kirjan lukenut voi sanoa, että niin soisi toimittajienkin tekevän. Aika vähillä eväillä näyttävät käyvän tämän miehen ja puolueensa kimppuun. Ostakaa hyvät journalistit, saatte sen nyt viidellä eurolla, sieltä Prismasta, osaistte kysyä muutakin, kuin paljonko Hesarin etusivu maksaa.

Yksi keskeinen ajatus, mikä on vaivannut itseänikin, tulee hyvin esiin Soinin kirjassa. Näyttää käyneen niin täällä rakkaassa kotomaassamme, että on syntynyt ”oikeassa olevien luokka”. Siis ne, jotka määrittävät, mikä on oikein ja mikä ei. Jos on tämän ”oikeassa olevien ryhmän” kanssa eri mieltä, niin silloin saa leiman otsaan. Oikean Kainin merkin, sellaisen stigman, että muutama aika takaperin olisi viety roviolle oitis. Sinne joutuisi kaikki miehen ja naisen välisen avioliiton puolustajat tuota pikaa ynnä muut. Luulisi kuitenkin demokratian edustavan sitä, minkä Winston Churchill puki oivalla tavalla sanoiksi:”Puolustan viimeiseen asti sitä, että voit olla kanssani eri mieltä.” Tätä mieltä näyttää olevan tämä peruspomokin, mutta nämä ”oikeassa olijat” eivät taida enää tuntea koko Winstonia.

Entä sitten median luoma kuva näistä perussuomalaisista ja maahanmuutajista. Omakohtaisesti olen saanut tuta, että hyvin on sanoma mennyt perille. Tämä on aihe, joka koskettaa täällä Mönnissäkin. Vaimoni muutti tänne keskelle metsää sieltä nousevan auringon maasta ja on moneen otteeseen esittänyt hieman hämmentyneitä ja pelokkaitakin ajatuksia lukiessaan näiden perussuomalaisten näkemyksiä median välittäminä. Olen joutunut moneen otteeseen selittämään, että Soini ei ole rasisti eikä hänellä ole muukalaisvihaa, eikä muutakaan vihaa tai no, ehkä on. Hän vihaa niitä ”lapasia”, joista hän mainitsee moneen otteeseen tässä kirjassaan. Olen samalla koittanut viestittää, että rakas vaimoni kertoisi myös muille ulkomaan eläville, että kaikki ei ole ihan juuri niin, kuten media antaa ymmärtää, mutta vaikeaa se on. Jotenkin tämä kirja saa minut ymmärtämään Soinia ja hänen hankalaa asemaansa. Aivan kuten Forrest Gump sanoi, ”on varmaan vaikeaa olla kuningas” tai ”elämä on kuin suklaarasia, ei koskaan tiedä mitä saa”, varsikin silloin kun mukaan sujahtaa yhdenasian fanaatikkoja tai konjakkia pullonsuusta juovia sahureita ähläm kannanottoineen. Näistä se media syttyy melko vähillä puilla, lainatakseni Soinin kielikuvaa, jonka hän oli saanut puolestaan kentältä. Kirjassa myös kerrotaan, kenen vaimo syttyy melko vähillä puilla. Varmaan saan tämän kielikuvan lainaan myös, niin mukavalta se maistuu savolaisessa suussa. Sain vitosella hyvän kielikuvan, joten raha ei mennyt hukkaan ja kaikki muu on vain katetta niille ajatuksille, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Olen siinä tämän peruspomon kanssa täysin yhtä mieltä, että kaikki ne sadat tuhannet äänestäjät, jotka antoivat viime ja edellisissä vaaleissa äänensä tälle peruspuolueelle, eivät voi olla väärässä. Ei toki. He ovat oikeassa. He ovat tehneet oikean valinnan. Muuten he olisivat äänestäneet jotain muuta puoluetta tai ehdokasta. Perussuomalaisilla on täysi oikeus olla perussuomalaisia, he eivät tarvitse siihen meidän lupaa eikä hyväksyntää. Kerrassaan naurettavaa se, että aina he joutuvat selittelemään tekemisiään. Jotenkin tulee sellainen olo, että näitä tavallista tavallisimpia kanssakulkijoitamme vähättelee jotenkin itseään parempina pitävät ihmiset. Kuitenkin, jos pannaan sukututkijat asialle, niin ei tarvitse kauan kaivella kun näiden kaikkein pahimmin suutaan pieksävien taustalta löytyy samat juuret ja sukututkijalle on parempi maksaa 600 euroa, että pitää suunsa kiinni. Suomalainen sivistys on niin ohutta ja viimehetkessä syntynyttä, jotta parempi olisi vaan antaa kaverille tilaa ja hyväksyä sellaisena kuin on. Se viesti välittyy peruspomon rivienvälistä ja suoraankin. Lukekaa itse.

Aivan oikein. Tiedän mitä aiotte nyt sanoa. Kirjahan on sen Soinin kirjoittama. Eikö se silloin ole subjektiivinen näkemys omasta itsestä ja omasta asiasta. Totta kai on. Niinhän tulee ollakin. Onko joku joskus onnistunut tarkkailemaan itseään objektiivisesti. Kertokaa se, niin heitän sen ensimmäisen kiven. Kyllä Soini itsellenkin antaa omalla sanasepon tyylillä piiskaa. Hän näyttää olevan sinut itsensä kanssa. Se ainakin vahvistui kirjaa lukiessa. Katsotaan, mitä hän kirjoittaa neljän vuoden kuluttua. Tämän kirjan ajatukset loppuvat juuri ennen vuoden 2015 vaaleja, mutta loppupuolella jo Sipilän nimi vilahtelee tiuhaan.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita tämä peruspomo kutkuttaa. Soini ei kuitenkaan paljasta, mitä tapahtui siellä irlantilaisessa kappelissa, joka muutti hänen elämänsä. Ulos tuli toinen mies, kuin se, joka oli mennyt sisään. Sen sijaan kirja paljastaa sananasta sanaan suomeksi, mitä Wall Street Journalissa Timo Soini kirjoitti ja milloin koira palaa oksennukselle!

Ganbatte Timo san!

TESTI VAAN EI MANIFESTI

no someKimmoke tuli ulkopuolelta, mutta läheltä. Kollega ilmoitteli vähentävänsä somettamista, josta juolahti mieleen, että mitäs jos minäkin. Sitten sain lisää vettä myllyyn ja uskonvahvistusta, kun näin erään tv-ohjelman buffin, jossa kerrottiin joidenkin julkkisten olevan 100 päivää juomalakossa. Siis tietenkin tarkoittivat, etteivät nauti alkoholia missään muodossa sataan päivään tai paremminkin ehkä vuorokauteen. Siellä oli meidän suuri ajattelijamme Mattikin peukuttamassa omalle vedolleen. Näytti olevan myös se Tintin näköinen toimittaja Arto Nyberg, ja vielä tunnistin sen Jungnerin entisen, olikos se nyt se Maria. Ota näistä selvää. Jungneria varten tarvitsee ihan erillisen reskontran, mutta asiaan. Siis mitä ihmeen kummallista siinä on, että pystyy olemaan sata päivää juomatta. Ja vielä hullumpaa, että sitä on pistetty jännittämään koko televisiota katsova Suomen kansa. Tällaisiako me olemme, jännitämme päivä päivältä, milloin Matti tai Maria repeää ryyppäämään. Ja jos, niin mitä sitten, ei mitään. Siinähän sitten siemailevat ja kärsivät sen mukaisesti. Buffia enempää tämä ohjelma ei minua kiinnostanut, mutta eräällä tavalla se toimi muusana toiseen ajatukseen. Voisinko olla sata päivää ilman somea, siis kaikkea sitä, missä kaikki tuntuvat olevan yötä päivää aina ja kaikkialla.

Sometinpa siitä sitten oitis kollegalle ja tiedustelin olisiko hänestä ottamaan moinen haaste vastaan. Eikä aikaakaan, kun sain vastauksen, että ilman muuta! Nyt meitä oli kaksi. Väsäsin tuota pikaa ilmoituksen sinne Facebookin sivulle, että 8.4.2015 aloitamme NO SOME paaston maisteri Wrangen kanssa. Samalla tiedustelin olisiko muita innokkaita lähtemässä mukaan. Ei ollut. Ei ainoatakaan. Muutama ilmoitti yv:nä, että täysin mahdoton ajatus. Joku tiedusteli, että olenko tosissani ja että ihan oikeastiko aloitan paaston. Vai vaan ajatuksen tasolla?

Ilmoitin, että ihan olen kokonaan ajatellut ryhtyä paastoon. Aivan konkreettisesti ja käsin kosketeltavasti. Ainoan poikkeuksen tekevät muutamat suljetut ryhmät, joita käytämme opiskelijoiden kanssa heidän opintojensa yhteydessä, mutta ei sitten muuta. Pari ilmoitusta oli laitettava virkavelvollisuuden puitteissa parille saitille harrastusten parissa. Eipä sitten juuri muuta. Niin ja sitten eräässä vertaisryhmässä oli vastattava haastattelupyyntöön, mutta ei sitten muuta. Aika hankalaa on  lyödä napanuoraa kerralla poikki, etteivät luule aivan täysin äkäytyneen. Nyt on siis kulunut jo melko mukavasti 12 päivää ja yötä ilman somettamista. Jonkun verran se ajatuksissa pyörii, vähän samaan tapaan kuin tupakkalakon tehneellä. Että mitähän ne muut siellä tai onkohan tullut jotain viestejä, tai on onko sillä mitään väliä onko siellä vai ei. Tupakanpolton lopettamien tuntuu aivan pian ja hyvin henkilökohtaisella tasolla, ja läheisetkin pääsevät haistelemasta sitä kammottavaa ihvan hajua, mutta tämä some. Tupakin polton lopettaminen on lasten leikkiä.

Aivan aluksi tein sellaisen havainnon, että mihin tarvitsen kahta kannettavaa tietokonetta, kahta älypuhelinta ja yhtä tablettia ja mitä kaikkia niitä onkaan äly-teeveetä myöten. Kas kummaa niiden käyttö vähenee avoimella richterin asteikolla mitattuna monta magnitudia. Pian alkaa tuntua siltä, että mitä minä noita kaikkia kannan, kun en tarvitse juuri muuhun kuin uutisten seuraamiseen ja Hesarin lukemiseen. Sähköpostihan ei kuulu someen, joten sitä kautta sitten välittyy viestejä, mutta aika säällisesti. Omaa spostin käyttöä somepaasto ei ole lisännyt lainkaan, ellei peräti päin vastoin vähentänyt. Eilen laitoin kohtalotoverille viestin, että miten on mennyt meidän talvisotamme? Pian sain vastauksen kenttäpostina, että hengissä ollaan Lehmossakin. Ehdotin tapaamista Mönnin komentokorsulla, jotta voimme vaihtaa kuulumisia naamatusten. Ja niin aiomme tehdäkin tässä muudan päivänä. Keitämme korvikkeet ja vaihdamme kuulumisia sillein syvätasolla, eikä vain peukuttamlla, että tykkään tai en tykkää.

Se on ainakin jo nyt tullut selväksi, että somessa ei kukaan ketään kaipaa.  Ehkä siihen vaikuttaa se ilmo, että olen paastolla, joten viestintä tyrehtyi siihen. Siis se somettaminen. Mutta se on selvää, että somessa olevat somefrendit eivät kaipaa muuta yhteyttä. Eivät ainakaan kaikki, siis 98,98%. Heille on aivan sama, onko vai eikö ole, mutta sehän on juuri somen tarkoitus. Olla ottamatta sen syvempää roolia kenenkään eksistenssistä. Ja se on hyvä. Kamalaahan se olisi, jos parisataa henkeä ottaisi puhelimitse yhteyttä tai sähköpostilla. Kyselisivät niitä kaiken typeriä juttuja ja että tykkäänkö siitä tai tästä. Ei toki, en sitä kaipaa yhtään.

Jollakin tapaa lievien vieroitusoireiden jälkeen elämä on alkanut sujua Mönnin hiljaisuudessa nautittavaan tapaan. Kaikkea on yllättäen enemmän. Se on merkittävä muutos. Jopa energiaa aamulla ja illalla ja siinä välissä. On aikaa katsella kuinka orava hyppii jäätyneillä omenapuun oksilla, tai kuinka kaveri käy hakemassa muutaman nuolukiven autotallin päädystä ja ihmetellä lumen sulamista ja ilta-auringon kajoa Joensuun yläpuolella kaukana horisontissa. Kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Silentsium. Some on siis hyvä renki, mutta huono isäntä, eikös se vanha viisaus mennytkin jotenkin tähän tapaan. Tai se, joka viimeksi somettaa, niin se parhaiten somettaa. No, tuo ei oikein tunnu osuvan. Entäs, se minkä teet, niin tee se somen kanssa. Ei pelaa tämäkään. Ei ole somesta tervan korvikkeeksi. Nyt on ollut aikaa pohtia, jopa mikä on sen somen merkitys ja tarkoitus itselle ja yleensä. Uskon, että sellainenkin on olemassa.

Palasin juuri eilen sieltä Helsingistä. Olinpa kokouksessa käymässä ja siinä kokouksessa sain kuulla, että esittämäni ajatus oli saanut kannatusta ja että sitä ideaa viedään eteenpäin valtakunnan tasolla. Olin nimittäin ehdottanut, että kaikissa sairaaloissa tulisi olla avoin potilasverkko. Tietenkin se olisi avoin myös sairaalassa vierailevillekin. Siis kaikille. Varsinkin niille, jotka joutuvat olemaan eristyksissä muutamia viikkoja ilman sen kummempia kontakteja maailmankaikkeuteen. Näin olen sen kokenut omakohtaisesti. On siis paikkoja ja tilanteita, kun verkko on yhtä tärkeää kuin vesi hanasta tai sähkö töpselistä. Kerroin tilaisuudessa, että sillä somella on melkoinen merkitys, silloin kun on muuten hankalaa yhteydenpito lähimmäisiin ja kaikkiin muihin. Koin silloin siellä sairaalassa kuinka voimakas oli se tuki, jonka osittain jopa puolituntemattomat antoivat juuri sen somettamisen kautta. On pakko tunnustaa, että sellaisella on merkitystä, puhumattakaan muusta, mitä verkossa voi tehdä.  Voidaankin varmaan sanoa, että WiFi on vällttämätön, mutta SOME ei, mites se menikään navicare necesse est…

Enää 88 päviää jäljellä tätä paastoa. Katsotaan kuinka äijien käy. Kestämmekö tämän piinan ilman somen tuomaa näennäiskaverutta kaikkien kanssa kaikissa asioissa. Vai uuvummeko ikävään ja romahdamme palaamalla takaisin peukuttajien pariin tyrkyttämään kaikille mitä milloinkin pidämme tärkeänä ja aivan älyttömän ajankohtaisena, jota ilman ei universumi kerta kaikkiaan tule toimeen. Twitterissä voisi jo seurata vaali-illan tapahtumia, mutta täytyy vain odotella puoli kahdeksaan, kunnes televisio aloittaa lähetyksen. Katostaan kääntyykö Suomi uuteen some-asentoon, onko twitterissä ja facebookissa voimaa! Se nähdään kohta.

Lunta sataa hiljalleen. Kuinka kaunista.