5´256´000 PIENTÄ MINNUUTTII

Siitä o osapuillee kymmenen vuotta ku mie jätin sillosel av-tuottajat ry:lle jäsenhakemuslanketin. Tul nimittäi sytkäytettyy oma virma pystyy 15.1.88 Oulusa. Eihä se männä het läpi se lanketti. Vastaus ol lakkoonisest, jot pittää olla näyttölöitä siitä ossooko tehhä ohjelmii ja että virman pittää pyörii. Se tietennii tuntu miust vähän hupasalt, ku miekii olin ollu alal jo vuuvesta 1980 ja olin peuhanna semmosissai virmolois, jotka ol mainitus selskaapis jäsenenä. Ja olinha miekii jo ehtinä salin poikki kävellä joissai kemuis jottai serttii hakemaa. Jotta mihi se katos se semmonen tekemisen taito yhes yös? No, annaha olla akan järves, nii mie arsinoin. Päästiihä sitä sit jäsenekssii, ku se tuntu olevan nii tärkeetä sillo, jos lie vieläi. Ol se kaheksankymment luvun loppu aika haipakkaa. Juostii pää märkänä ympär Suomee, hommattii liisinkihummat alle, jot piästäs viel kovempoo. Kierrokset senku kiihty, niiku herätyskellos. Työhä tiiättä, jot se soip sen kovemmi mitä lähemmäks vietär tulloo loppuvaan. Pankkiherrat tuputti lainoloita. Sitä ois suana mite paljo hyvvää. Kukkaa ei hiiskunna siit mittää, jot ne pittää maksoo takas jossai välis. Miekii arsinoin, jot josko laittas semmosen Peetta-etitin, ku kuulemma helssinkin humuilkii o ja elämä ei tuntunt jatkuva iliman Peettoloita. Virma ol vuokral ensalakuu semmoses himmelis, jos ol oikee saunaosastot ja porealtaat ja kaik rimpulat. Mie muistan yhennii kerra ku autettii erästäi Aart-Tirektorrii taksii ja hää pahalaine erehty kysymää, jotta ”päätettiinköns myö mittää”. Se ol vähä semmost se aika. Mikäs siinä. Olha se mukava kahella ku kuplat poris molemmis altais. Tehtii viteoita ja multivisioita. Mäntii eikä meinattu. Sennii mie muistan ku oltii kolomeviikkoo yhteekyytii Lapis kuvvoomas. Tehtii kolome ohjelmoo sammaa jattaa Pirilänkans ja olha siin muitai. Oltii vissii mänös jonnekkii Suomussalmen suuntaa, ku Ieva, tää miun vaimoin soitti, jotta millo mie tuun muuttamaa meijä hynttyyt Siilinjärvel. Hää ol saana sielt nimittäi tuunia. En mie ehtinnä. Ieva tilas semmosen täyvellisen muuton. Miten lie tapahtunna en tiiä. Kamppeet ol kuitennii siirtynä Oulusta Toivalan kyläl Mehtäoppilaitoksen kortteerii. Virma jäi kuitennii Ouluu, ku olin tehnä hätäpäissäin semmose vuokrasopimukse, jotta piäsin siitä irti vasta puolentoista vuuven piästä. Helekatti ku mie älysin tään, nii jo rupes juilimmaa, vaa ei auttant ku liisata yks humma lissee. Sit ajettii kakskertoo viikos Oulun ja Siilinjärven vällii. Koitettii hankkii lissee niitä näyttölöitä. Siinä män Sportwagonin tuullassii uusiks ku pit ajjoo hiekka-autoloihe peräs yhtenää. Hyö korjasvat vällii Iisalami -Pulukkila. Vaa liisinkiyhtiöpä vaihto lasin. Sit mäntii taas. Viimene kunnon keikka tehtii Linnan Pojan kans Helssinkii vuonna 1990 kevättalavesta. Vinlantiatalol ol Rautaruukin 30-vuotis kemut. Myö ruilautettii sinne vähän tiakuvia näytil Heijä toiminnast. Ei riittänä Vinlantiatalon omat valakokankaat. Pit olla isommat. Kolome kappaletta. Ol se jottai. Jännitti jonnii verra ku käynnistyskäskyn hetki alako lähestymmää. Se ol viel sitä Diarect aikoo. Vaa mie luotin kahtee asijaa; Linnan poikaa ja Kaikkei Korkeimpaa. Mie aattelin, jotta jos Hänen pittää meitä koitella, nii nyt ei ou oikee hetki. Kaik männii nii nappii, jot hitto. Minister Suominenkii mainihti rokrammin juhlapuhheessaa. Sen mie muistan, jotta Hää nimitti meijän ohjelmoo oikein ”multtivideoksi”, meijän mielest se ol vaa 8-projektorin multivisio. Välikö hällä. Sitte alakokkii taivas pimetä. Se ol viimene multivisio ja pitkää aikaa ei tapahtunna just mittää muutakaa. Alako lama, vaikka ei myö sitä sillo tajuttu. Mie vaa ihmettelin ain ku tul tilotteet ja lainan lyhennykset, jotta mikä pentele siin o ku nää ei lyhene ensinkää. Sit mie hoksin, jot helikopterkorkoha se o mikä meitä kiusovaa. Ol se melekosta painii, ku korko ol välil lähempänä kahtakymment rosenttii. Ei tulluna un silimää. Se alako väsyttäämmää, tuo Siilinjärvi-Oulu väl, vaa ei auttana. Jäsenyyshä vuati sitä, jotta virman pittää pyörii. Mie sain myytyy sen Diarectin pois. En ostana enkä liisanna Peetta-, enkä mittää muutakkaa etittii. En uusinna kulukupelilöihe liisinkilöitä. Kaik hiljen. Vasen pakara viestitti, jot nyt ollaa hissuksee. Mie soittelin varovast koolleekoil helssinkii myöte. Mones paikas ol heitetty tikkoo jo viikkosotal. Kyl se puistatti, ku mie tiesin, jotta heil o paljo enemmä väkkee töis ja monel ol viel hankittu uuvennihkeet pelit ja vehkeet millä viäntee rokrammii. Täs vaihees miekii opin pitämää ATK-lakanoita oikeenpäin käsis. Kirjanpitäja, Hää, opetti miul tunnuslukuloita. Mie luulen, jot se ol Vaasan Myllyn kulta-aikoo. Elovenapaketti ei maksana nii hirvee paljo. Siihe riitti rahat nii jouluna ku juhannuksennai. Jos kysyit naapurvirmalt mite männöö, nii pitihä se jokkaise yrittee kehhuu, vaik ol virmat ruumenil. Sit män viel vähä aikaa, ku jokkaine uskalt sanoo mite asjat toellissuuves o. Siitä alako uuvelleen yhistymine. Kaik ol samas kaleeris. Ja kävihä siin sit silleinnii, jotta joihinnii venneisii tul enemmä vettä ku jaksettii mättee ulos. Vaa ol se mukava kahtoo mite oltii yhtä porukkoo, kaik reppahousut – elinkeinoelämän kilivenkiillottajat. Siinä sitä pit pitee vaa asiakkaita lämpimänä, vaik heil ei ollu mittää tarjol. Uskottii, jot viel tulloo aika, jollo meitäi tarvitaa. Sit Ievan työt vei meijän perhee Punkaharjul. Miulkii ol joustavamp vuokrasopimus Kuopios. Mie olin kauppakamarin hyyryläisenä. Hyö ymmärt yrittäjjää ja toivottivat hyvvee matkoo. Ei muuta ku taas kimpsut ja kampsut kassaa ja Punkaharjul, kohti kansallismaisemoo. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit, hyö ol oppineet jo käyttämmää lyijykynnee, ku merkkailivat miun osotteita allakkaasa. Siinä kutveessa tul oltuu sitte lopettamassa sitä av-tuottajiin yhistystä ja perustamas SUOMEN AUDIOVISUAALISEN ALAN TUOTTAJAT RY:tä, eli tuttavallisemmin SATUa. Nyt ei ennee kukkaa kyselly näyttölöihe perrää. Ilimeisest riitti ku ol hengis. Ja olha siellä muitai. Eikö meitä lie ollu kolomisenkymmentä ylsummaa. Se tuntu jotennii juhlavalt. Tul uusii toimialloi ja uusii jäsenii mukkaa. Toiminta jakkaatu jaostoloiks ja hiljen. Media ja Message kemut tul siirrettyy Lappeenrantaa Kalastajatorpalt. Töitä alako tulla taas kaikil. Piäasias tietennii helssinkiläisil, ku hyö ovat lähempänä sieppoomas niitä ihellee, vaa jo ui joku vonkale meijännii verkkoo. Eikä myö olla ikinä nii hirveest pyyvettykkä, sen vuan mikä jaksetaa syyvä – mut mielummi lohta ku silakkoo. Sitte alako tulla soittoloita päivittäi, jotta piäsiskö teille harjottelemmaa. Mie ihmettelin, jotta mittee hyö halluisvat harjotella. Olvat kuulemma semmosist oppilaitoksist, mist tulloo päteevii ja hövelii ammattilaisii. Miekii otin sit muutaman ja sainnii kaks parraimmast pääst yhtee rojektii. Hyö ei kyl soitelleet – sillo soitin mie ite. Tähän maaha ol syntynnä alan koulutust ku sienii satteel. Sammaa aikaa alako pyörii huhut, jotta viteo se o vanha-aikast ja kukkaa ei ennee tiiä mittee ne semmoset diat o. Nyt pittää olla semmost multimediaa, tarvittii sitä tai ei. Uusii yrityksii alako syntyy ja ihan uus kulttuur. Uus kiel ja kieloppi. Alakuu miekii haastelin heiä kanssaa vaa tulukin välityksel. Nyt mie huomoon kirjottavan jo sillennii välineel. Hui,hai. Nyt ei ou vähhää aikaa kuuluna alalt miittää. Liekkö niitä helssinkiläisii ennee olemaskaa. Vai lie männeet sinne Rysselii. Sehä se o nyt kaiken napa. Seppokii ol pakkoomassa laukkuvaan ku mie soitin, mut lupas tulla takas nousviikol. Hää lämpes niät het ajatuksel mikä miul ol. Kaua eläköö Seppo! O meitä sitte ainennii kaks. Mualima tuntuu vaa jotennii nii kuolleelt. Liekkö kaik vaa Netis – nii mie ku muutkii. Kyl mie kaipoon niitä aikoja ku oltii viel rehellissii av-tuottajii eikä mittää satuseppii. Lie männä elämä sit nii kiireiseks, jotta ei ehitä ennee istummaa ja ihmettelemmää. Jotennii toivos, jos tässä viel toiset viismiljoonoo minnuuttii jaksaa pakertoo, jotta ossois opettoo näil uusil tulokkail sitä ihmettelyn taitoo. Jotta osattas vähä pysähtyy kysymää, mikä o keskeist missäi asias. Opittas uuvellee kauneuven tajjuu. Osattas kahtoo mittee tapahtuu ku siemmen ittää ja milt se näyttää ku immeine siirtyy ajast ikkuisuutee. Sillei oikeest, eikä virtuaalisest panemal kaik palasiks. Muuteha nää ensmäiset minnuutit o sitte olleetkii semmosta kevyttä aisahölökkee. Nyt o tikitaalit ja tiionkonneet. Pitit senku vilisöö tehhäämpä sitte mitä hyvvää. Jos pitäs mainita jottai mukavoo viimevuosist, nii sitä ei voita mikkää, ku piäsöö touhuumaa katekeettana nuorii kans. Ikävämp o se, jot tiimalas o kiännetty ylösalase, mut antaa hiekan valluu hissuksee. Eiköhä täs viel opita tekemää niitä ohjelmiikii.

Julkaistu 1.kerran 1/1998 VISIO

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *