LIÄKÄRSAIPPUVOO

Hyvä Akira anna meil meijän pahat tekomme anteeks, jotta myö eilleennii suatas meijän jokapäeväset elävät kuvamme, sillä myö ei ennee tiijetä mitä myö tehhää. Vuan sennii mie ymmärrän, jos et anna, nii pahast se sattu minnuunnii. Mie olin niät outtana kesäkuun kahettakymmenettä seihtemättä, ku kuuta nousevoo. En varsin sen takkii, jotta se sattuu olemaa miun mualimaantulopäevä, vuan sen takkii, jotta miun harras toiveen kävis tottee. Tää toive näätti olovan hyvinnii totteutumassa ja vieläpä YLEn Ykkösen toimest. Hyö olvat niät suunnitelleet esittäväsä Kurosawan Akiran elokuvasikermän. Joukossa ol meilläi ennennäkemätön ”Kulukukoira”, voe tokkiisa. Yojimbo, Seihtemän Samuraita ja Punaparta ol tietennii ja nii olhase Mestarin ensmäine värelokuvahii; Dodesugaden, eli meijän murteelle viännettynä ”Köyhän pikajuna”. Oikeestihan siinä  kysymys o paremminnii ratikasta, eikä niinkää pikajunast. No, annaha olla akan järvessä, outellaa. Mie soitan kaik kaverit, ystävät ja kylänmiehet läpi, jotta laettakee naahurit varppeillen, kohta ruppee tulemaa elävee kuvvoo joka pannaannii naahalle tällä kertoo. Mie luppauvuin lunastammaa naahat joka ukolt. Mie niät halusin varmistoo, jotta jokua naahotus ies onnistus ja suanpahan pahan päevän varal par ylmiärästäi kasettii. Jo hyvissä ajoin mie aloin polovistummaa Ikonin iäree ja laskin mänemää Pater Nosterit ja Ave Mariat suuren ja mahtavan YLEn puolest, ku on tekemäs tämmöstä kulttuurtekkoo meiä vähäosasten puolest. Vuan elähä mittää. Kaik alakaat hienost. Mie saan naaholoita sieltä ja tiältä. Yojimboohii löytyy hyllystä nyt jonnii verran. Ja mikä tärkeinä iliman mainoskatkoloita täl kertoo. Tuas pittää männä kontallee välil ja laskee par Pater Nosterii. Seihtemän Samuraitahii on ainennii viitenä kopiona hyllyssäin.

Siinä se sitten alakaa lähesyvä meikäläisen mualimaantulopäevä. Mie selloon lehtii ja varmistan aikoja ja tarkistan viel, jotta ohan se varmast YLEn kanava 1, mikä on teipattu tölviisioon ja naahuriin pysyväst paikallee. Vuan PUNAPARTOO ei kuulu eikä näy. Voe turkanen, mittee nyt ja mie oon mainostanna puolel Suomee, jotta kahtokee nyt se PUNAPARTA, nii ymmärrätte jottain ihmisyyvest, suvaitsevaisuuvvest, myötätunnost, oikeudenmukkaisuuvest, rohkeuvest ja rakkauvest, toivost, ihanteist ja julmuuvest, siis kaiken kattavast humanismist. Mie vielä kuhuin kaik viettämää syntymäpäiveen, jokkaisen oman töllöttimesä iäree, kahottas sillein niinku yhes. Dersana, mitkä pileet!

Vuan ei tulluna PUNAPARTA meil, eikä muuvallekkaa. Tul semmone KOSOVO –konsertti, jos mie oikein muistan. Ens mie uattelin mielessäin, jotta… (en sanokkaa mitä, tässä yhteyvessä). Sitten ku mie olin ottana ensmäise purkin Tiapammii ja raahottuna, nii mie aloin kyselemmää YLEstä, jotta mitä pellii tää on. Mie muistin, jotta PENTTILÄN MATTI eli PENA on Raamaosastolla mahottoman iso Pösö, sen se pittää sillo tietee, minkä taatta miun syntymäpäivänäin ei näätetä PUNAPARTOO. Pena on tolokun mies ja rapsautti pittipostil miul tietoo jommosennii joutuin, jotta kenelt suap ihan tarkan selityksen juurta jaksaen, missä viipyy Tohtor Niide. Sitten alako tulla YLEst tietoo. Minnuu valistettii, jotta kyl se PUNAPARTA sieltä tulloo 11.7.99 klo 12.10 keskel päivee, jotta ota vuan ihan raahallisesti ja varroo pitkä naaha konneesee, hyö aattaat täs ensiks vähän suuremmas häässä olevii, jos vuan Virekoskellen nyt mitenkää soppii. Jo mie aloin lauhtummaa. Vähä tuppas hävettämmää, ku olin niin tärkeenä pitänä mokomata asijoo. Täl viisii tää Kurosawa opetti minnuu viel hauvvan takkoo. Nöyrä kiitos siitä Siul, Mestar! Kosovoon suatii appuu ja mie saan Punapartain –  kaikki tyyni. Ei muuta ku uus rumpa piälle ja tiiottammaa, jotta AKAHIGE tullookii vähä tuonnempana. Pitäkeehä naahurit varppeilla. Ja sitten tul Se suur hetki. Miehii asettauvuin töllöttimen iäree valamiina painamaa nappii. Mie uattelin, jotta nappoon kaikkine kuulutuksinee tään kerran lehvan talteen. Ja niihä mie teinnii. Ruutuu ilimesty semmonen kuvankaanis naisimmeine, jota ois kahellu vaikka pitempäännii, mut hää se sannoo paakaatti hymyssä suin, jotta nyt suahaa seurata ”mestarillista lääkärisaippuaa”. Voe hyvänen tokkiisa, mittee se sano? Syvän pysähty, aattakee! Jotta liäkärsaipotta tulossa, ei hitos, nyt  mie kuulin viärin. Kolomen tunnin piästä mie piäsin tarkistammaa. Sano se ruoja, jotta ”lääkärisaippuaa”. Mestar Akira, mie itken. Näi alas myö ollaa jo vajottu, jotta meiän pittää kosia kahtojia tämmösillä termilöillä yhen muailman parhaimman elokuvan iäreen. Voi meitä ihmispoloja. Vai halus se kuuluttajatyttö tarjota Virekosken papalle liäkärsaipotta. Vuan lie joku toinen panna niin nätille tytölle niin rumat sanat suuhun. Sit mie kahtelin mittee lehis lukkoo. Sammoo toistaat. Paras kirjotti liäkärin innostuvan hurjiin samuraitemppuihin ja pilikkovan palasiks joukon miehii. Anna Sie Akira anteeks. Ainut kohta jossa väkivaltoo essiintyy, on juur tämä, jossa Punaparta noutaa alaikäsen, sairaan tytön pois ilotalosta, jonka korillat meinoovat tehhä Punaparrasta ihestää hakkelusta, mutta toisin käyp ja tyttö paranoo. Mänkee ihteenne, kun kirjottelette ja kuuluttelette. Unohtakkee kaik mittee täst lehvasta nyt sanottii ja lukekee uuvelleen KATSO –lehden viteokansi no 644 , jonka kirjotti ANTTI LINDQVIST. Sillon (24.5.94) ol MTV3:n vuoro nättee tää Beethovenin yheksännen sinfonian ILON LAULU elävän kuvan keinoin. Viteokannes ol kaik viis tähteehii liäkärsaippuoitten tilal. Kiitos Antti ja anteeks Akira viel kerran.

Julkaistu 1.kerran VISIO 1.8.99

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *