MÄNTII PUSSIL

Eikö tuo lie olluna syyskuun kaheksannen päivän ilta ku Kupiais Arvo tul tuas hakemaa minnuu. Siinä se ol osapuillee yheksästunti alakamassa ku tutuks tuleel taksil tuas lähettii. Tää Arvo on niät nuapur. Hää ajjaa taksii ja mie uskallan väittee, jot yhteyvet pelloo. Eikä Arvollen tarvii ennee antoo osviittoo mihin männää, ku ei ou ku kaks vaihtoehtoo: Kentäl tai Kottii. Ja jos hiä kerran tul hakemaa kottoo, nii kyl työ arvootta mihin päi lähettii. Siitä mie sit lensin iltakonneel Helssinkii, mis mie vaihoin pohjosen konneesee ja lentee töksäytin puolee vällii matkoo. No, sen tautta tietennii, ku ei pitemmäl ennee Vinnairil piässy sil kertoo. Par tuntii mie jouvuin vuottamaa enneku piäsin Pussii. Meitä tullii hakemaa semmone laeva, jot hitto. Siinä se ol sitte viien nurkil uamuyöst ku myö lähettii kohti Inarii, vaekka evväihe puolest oi piästy vissii Hammervestii ast. Alakumatkast haettii viel toinen kuski. Ei sen takki, jot Pussi ol nii iso, vuan sen takkii, ku matka ol nii pitkä. Pit olla kaks kuskiihii, helekatasoikoo, on se eto vöyreetä hommoo. Pimmeehii ol ja vettä tihuutti jonnii verra ain sillo tällö. Sisäl ei kuuluna ku tuulen humina. Nii myö mäntii. Jotennii ol semmone outo olo. Männäpyhänä niät läht Kurosawan Akira. Mestar on poissa. Toista mäntii kahtommaa aika haipakkaa. Vuan elähä mittää, antaaha olla akan järves. Siinä sitä sitte oltii jo tovi tultuna pohjosta kohti, nii jo kaivo joku repustaa kasetin. Eiköhän kahota, ku o kerran Pussis töllötin, kuulu käätävältä. No, kuski ollii höylimmäst piäst ja söhhäytti kasetin pessää. Mie istuin meleko eissä ja jotakuinnii lähel töllötintä, joka ol puolestaa justiisa kuskiloihe selän takana Pussin katos. Kuvvoo ei kuskit niä, mut iänen kuuloovat, voe polosii. Siitä se sitte alako. Ol kaikelaisii Ötököitä ilimas ja maas ja joka puolel. Kaik immeisii isompii. Niitä sit ammuttii kaikelaisil vehkeil. Vuan eihä ihmislaps maha mittää hevosen kokosil heinäsirkkoloil. Hyö senku pörisööt ja koppovaat pistimellä ohtaan ja henki pois. Voe dersanan dersana, mie aattelin. Kaivoin kirjan kapsäkist ja koitin lukkee PILIVIVUORTA, vuan ol se vaikee keskittyy, ku semmone surina ja pörinä käv ympäril ylejää. Koitinpa kumminnii ja aattelin joutessain, jotta pitteehä se suaha mualima palasiks jollai keinol tännäi uamuna, jos se tuottaa jollennii kerran tyyvytystä. Aina sitä yhen vilimin kestää. Maisemat alako vaihtuu. Puut kävvät lyhyen länniks ja kohta melekein loppuvat tyyten. Uamun valos näätti Suomen Lappi kauniit kasvosa ja mie koitin kuvitella miten hiljast tuol Pussin ikkunan ulokopuolel o. Täs vaihees mie säpsähin. Helekatti soikoo, semmone tos ötökkä nappautti yhtä soturii pistokärsällää keskel peälakkee ja imas silt inehmolta aivot suihisa. Se näätti osapuilleen samalt ku lypsykonnees männöö maito utareesta astiaan semmosta läpnäkyvee putkee pitki. Sit siltä miehelt kiänty silimät nurin piässä, ku sen piäkoppa ol imetty tyhjiin. Pussi männä viiletti kohti pohjost. Uamun valo alako muuttuu päiväks. Ulkona ol kaaniimpoo ku aikoihe. Vuan sillo ampu tuas joku sinkol ötökkee päin näkköö. Mie pistin Pilivivuoren hiljoo kii ja takasi laukkuu. Ei ou ennee ku par tuntii peril. Pittäähii kahel mite o maisema muuttunt sitte ku viimeks kävin näi korkeel. Nii ol karua ja kaunist, jottei sannoo ossoo. Vilimikii tais loppuu. Käytii tauol ja toine kuski hyppäs puikkoloihe. Tuas myö mäntii. Joku käv antamas kuskil uuven kasetin. Se kerto semmosest Kontrahti-Tappajast. Jos mie ymmärsin oikei nii siinä peähenkilö palakkovaa palakkamurhoojan tappamaa ihtesä. Helppo nakki, mie arsinoin, vuan jo ol Aki suana sennii kestämmää toista tuntii. Mie en suana oikei selevee saiko se henken iheltää vai ei, ku mie kahtelin Lapin maisemmii. Kyl niis o jottai, mitä jaksaap kahtoo ja kahtoo ja kahtoo. Mie luulen, jot mie jollai lailla ymmärrän sitä LINDMANNIN ÅKEe. Hää o niät lapinhullu, ainennii omien sanojesa mukkaa. Ollu jo montakymment vuotta. Ainennii ”Valakosest Peurast” lähtii. Kolome tai neljäkymment vuotta Hää o suunnitellu leffoo, jota nyt kuvvoo Lapis. Semmone ”Lapin Kullan Kimallus”. Se o olluna Häne haaveesa ja unelmasa. Häntä myö oltii justiisa mänös kahtomaa ja Hänen elokuvantekkoosa. Ja päästiihä myö peril puolen päivän aikaa. Voe mite helepotti ku piäs Pussist ulos. Ol iha hiljast eikä tapettu kettää, eikä imetty kenenkää aivoloita tyhjii. Siinä myös seistä toljotettii Juutuan joen tuntumas, jossa kohta alako kamera surisemmaa. Sympaattine Åke käv morjestamassa meitäi ja kerkes kaikkii kiireittesä lomas vaihtoo jonnii ajatuksennii. Sovittii, jotta männää joenvarteen kahtommaa Liirin retkikunnan vaskausta eli kullan huuhtomista ja sen kuvvoomist. Ja niihä myö mäntii. Suatii nähä pien hetki suurelokuvan teost. Kaik näytti lutviutuvan ihan kuvalleen. Siin ol mukava kahella kärpäsenä seinäl mite seitenkymppinen Mestar pittää ohjii käsissää. Se ol semmosta rauhallista ja selekeetä. Ei olluna mekafoonii eikä muitakaa kotkotuksii. Kaik ties vissii mitä hyö tekkööt. Sen mie panin merkil, jotta kameraoperaatiot virtoovas veis ei ou niitä kaikkei helepompii. Se ves ku vastustaa kaikkii muita liikkeitä ku myötävirtaamännöö ja nyt kuvattiinkii vastavirtaa. Elokuvan tekemisen tunnelmoo ei voi selittee, se pittää jokkaise kokkee ihe, siinä on jottai maakista ja ihmeellist, vaikka viteoon verrattuna. Mitä se sitte lienee, kääkee kahtomas. Välipalaks poikettii siinä Siidas eli saamelaismuseos, ku Ååkke piti porukoinee ruokatauon kesken vilimin teon. Sehhii museo ol kääntisä väärtti. Sit palattii kahtomaa taas vilimintekkoo. Joillai ol jottai tärkeempee tekemist ja heijät otettii poislähtiissä kyytii sitte kyläkuppilan kohalt. Omapa ol syy, mie ku aina opetan, jotta mänkee paariloihe, siel se elämä sykkii, jos niät meinootta tulla jonniilaisiks kirjottajiks. Ja hyö pahalaiset käättivät tillaisuutta hyväksee ja Ååkke jäi heijä osalt vähemmäl. Sit lähettiikii takamatkal. Eikä ehitty pitkäl ku alako tuas räjähel. Mie koitin ottoo torkuttii, mut honol menestyksel. Nii suris ja pöris. Ilimas ol peräsuolen pätkii ja pompan nappii. Voe dersana sentää. Jo yritti joku vällii, jotta käviskö vaikka Kamppionin Janen Piano, mut ei käänä. Iltapalaks piti kahtoo vielä se Seiska. Sehä kertoo niistä syntilöistä meleko karul taval. Mie aattelin ihe mielessäin ku piästii peril, jotta eikö lie kaheksas kuoleman synti näättee koko matka pelekkee räjähtämista Pussikuskiin korvan juures. Kuskiparat. On se hirveetä, ku luppoaika käyp raskaammaks ku ihe asia. Silentsium.

Julkaistu 1. kerran VISIO 27.9.98

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *