PITSAUSTA PORTTUKALISSA

Etäs on pitkä matka ja kaikki viisaus näättää olevan siellä. Sen takkii myökii könyttii taksiin aamuvarhaseen sen Tapon kanssa. Kone lähti Joensuusta viien tietämissä Helssinkiin, mutta ei myö sinne jiäty. Etiä päin ol tekevän miel. Myö mäntiin sinne Lissaponiin. Se Lissaponi on sitten Porttukalissa, jos työ pahalaiset että sitä tiiä. Sinne on meiltä osapuilleen kolometuhatta kilometrii lentämällä kulettuna. Myö oltiin perillä jo päivee ennen sen wörksopin alakua. Varmistettiin, jotta ollaan paikalla aikanaan. Great Alif ol meijän hotelli ja sen piäovelta ol varsinaisen tapahtuman piäovelle 150 metrii. Seuraavana uamuna koitettiin ossooko nuin läheltä olla ajallaan ja oltiinha myö. Tultiin semmoseen kokkoushuoneeseen, jossa ol ainennii parkymmentä henkee kesätamineissaan ja melekein kaikki poltti tupakkii. Nyt ol Iso Kirja sekasi, miten ihmeessä tää on mahollista. Kaik polttaat kaikkialla! Savua alako olla kun seppien pajassa, mutta jonnekii se aina hävis. Varovasti möhii kaivettiin tupakkinassakat esille ja pistettiin palamaan. Het muuttu olo kotosammaks, oltiin vähän niinku tekijöitä muihe mukana. Muita suomalaisii ei sitten ollukkaan tässä porukassa, eikä muuallakaan. Nyt sitä oltiin sitten ihan kahen tään Tapon kanssa ja outeltiin mittee alakaa tapahtummaan. Tappo ol ehättänä lukemaan jostain rosyyristä, jotta se lauantaine pitsaus on sitten julukinen juttu. No, mitäpä siitä, sehän on vasta lauantaina ja nyt ol keskiviikko.

Kaikki ol järjestelty kerrassaan mainiosti, varsinnii se Patricia Faria (AporDOC) piti meistä hyvvee huolta, hänen vastuullaan ol käytännönjärjestelyt kisapaikalla. Tään homman ol niät masinoinu pystyyn AporDOC ja  EDN eli European Documentary Network, jota johtaa se tanskalainen Tue Steen Müller. Kerrassaan haaska veikko. Siinä hää sitten tulla tupsahti sissään tupakin savvuun ja otti veturin otteet het kättelyssä. Taitava kaveri, hää sai meijät kaikki tuntemaan olomme ihan kotosaks alusta alakaen vaikka virallinen kisakiel ol enklanti, paitsi muutamalle ranskalaisellen. Hää pisti kääntiin pelin, jonka nimi ol ”Name game”, eli jokkaisen pit selevittee mistee on suanna oman etunimensä ja tarkottaako se jottain. Ei mänty järjestyksessä, ihan rantomina heitteli sinne tänne. Onneks sattu ensin Tapolle. Hää kerto sitten mistee on suanna nimekseen Tapanin ja tais selevittee vielä sen Launosenkii, mutta sen Tapon hää jätti selevittämättä, vaikka mie ehätin tuikkoomaan välliin, jotta se on tään miun co-produserin nikki. Kaikki alako het kuhtuu häntä Tapoksi, vaikkeivät tienneetkää mittee se tarkottaa. Minnuu ku ei ou ikkään kukkaa kuhtuna etunimeltä, niin mie ilimotin heille, jotta kuhtuuvat vuan Virekoskeks niinku kaik muutkii. Kyselvät tarkottaako se jottain, niin mie kiäntämään, jotta eikö se ou semmonen ”ripple rapids”. Näin ol Tappo ja Virekoski kisassa mukana. Myö oltiin niät lähettynä myymään eli pitsoomaan meijän rojektia eurooppalaisille ostajillen eli niille comission editoreille, joilla on kaik valta ainennii muan piällä. Tarkotus ol, jotta meitä valamennettaa ens par päivee ja sitten myö jouvutaan sen etteen, jotta meijän on siellä auditoriossa julukisesti todistettava rojektin puolesta. Kertovat,  jotta homma männöö jotakuinkii sillein, jotta esittelijällä on aikoo 7½ minuuttia esittee asiasa ja sitten niillä comission editoreilla on saman verran aikoo kysellä. Ja jos meinoo esittee jottai materiaalia, niin se on sitten siitä esittelyajasta pois. Ajatelkee nyt meikäläistä, ihan koko seihtemän minnuuttii! Enhä mie ehi kertoo ku muutaman anektootin siihen aikaan. Vuan sitäpä myö oltiin just tultu harjottelemaa, jotta millein sitä pittää esittee ei pitsata. Keskiviikko männii sitten valamistavien luentojen merkeissä.  Lauteilla käv se Pasasen Leenakii, sieltä YLE Teemasta, kertomassa aiheesta ”YLE – a public television model for documentaries”. Lissaponnii asti pit miunnii männä, jotta mie sain tietee miten semmonen malli pelittää, ka mikäpäs siinä.

Torstaina alako varsinaiset harkat. Meijät jaettiin pienempii ryhmiin ja sitten ne tuutorit kiertivät ryhmissä hiomassa meijän taitoja pitsata eli myyvvä se oma idea ja rojekti, jotta sille saisi sitten sitä rahhoo tuottamista varten. Jokkaine sai selittee oman rojektinsa. Kun meijän vuoro tul, niin miehä selitin suu vuahossa ummet ja lammet. Ajanottaja mittas 25 minnuuttii – muuten hyvä. Otetiin toinen kierros iltapäivällä, saatiin puristettuu jo 12 minnuuttiin, helekatti tuntu, että kaik jäi kertomatta, mutta muista tuntu kuulemma paremmalta. Kaheksaan asti illalla vatkattiin niitä esityksiä ja sitten hotellille vielä harjottelemaan. Perjantai koitti. Alako ne individual meetingit with tutors. Myö senku prässättii meijän esitystä ja helekatti sentää miun ossuus alako olla neljä minnuuttii ja Tapon puolentoista korvilla. Erityisesti siitä suap kiittee Kees Ryninksiä ja Carmen Cobosta. Hitsi mite taitavii immeisii! Neljältä piti olla sitten kaikki valamista painoa varten ja niihä meillä ollii. Sitten taas hotellii harjottelemaan. Tappo otti sekuntaattorilla aikoja ja mie posmotin tulemaan ku rammarista. Osasinha mie sen, mutta jotennii tuntu, että aika ulukoo-opitun olosta. Aattelin, jotta jottai tähän pittää keksii. Sitten kellotettiin Tapon esitys. Kun meiä esitykset alako olla alle kuutta minnuuttii, nii myö annettii ihellemme lupa lähtee kaapunkille syömään. Rillatut sartiinit maistuvat kokolailla yhen tuopin kera. Sitten pehkuihin.

Lauvantaina laitettiin puvut piälle. Sitten tepasteltiin teurastettaviks ku lampaat, arvelin jotta nyt tulloo kerrannii lunta tuppaan, vuan haitannooko tuo mittään, ollaan myö jo sen verran opittu tällä reisulla, jotta ei ou männä raha hukkaan. Meillä ol vuoro  kaheksantena ja sen jäläkeen ol lounastauko. Siellä hyö  istuvat lavalla; Sabine Bubeck-Paaz (ZDF/ARTE), Franz Grabner (ORF,Austria), Leena Pasanen(YLE Teema, Finland), Wessel van der Hammen (IKON, The Nederlands), Philippe van Meerbeeck (VRT, Belgium), Steven Seidenberg (Cafe Productions, UK) ja Maria de São José Ribeiro (RTP, Portugal). Tue johti puhetta. Ylleisö ol selän takana, myö istuttiin ihan puhujapömpelin vieressä. Sit tul meijä vuoro nousta siihen pömpeliin pitsoomaan. Tappo alotti hienosti ja johattel asiaan, pyys sit minnuu puhumaan ja miehän alotin. Toivottelin kaikil hyvvee iltapäivee jaappanin murteella ja sitten alotin enklannilla. Sit myö mäntiin aika haipakkaa ja ylleisö alako ellee mukana. Mie arvelin, jotta näättää siltä jotta meijät ainennii muistetaan. Ja sehän on yks tärkee tarkotus enskertalaiselle. Sit hyö kyselvät. Muutaman kysymyksen kuulin vähän huonosti korvaan sillä simultaanitulkilla, kun kaikki ei taitaneet virallista kisamurretta. Vastailtiin sitten. Lopetin sitten tuas kiittämällä jaappaniks ja kumarsin kun samurait ikkään. Sillä siunoomalla sekunnilla alako kaikki taputtammaa ja monet tul kiittelemmää käestä pittää. Jotkut sanovat, jotta tää meijän juttu on toenperrää niitä ainoita harvoja esitettyjä oikeesti kansainvälisesti kiinnostavia tarinoita! Miun mielestän siellä ol ehkä kolome sellasta tää meijän juttu mukkaan lukien. Näytti siltä jotta ne comission editorit ja ylleisö ja tutorit ja mentorit ja mitkä lie kaikki tykkäsvät meijän esityksestä ja aiheesta. Yhen kommentteja outtelen kyllä eilleennii, kun lupas antoo ne sitten, kun myö ollaan pitsattu. Ei ou kuuluna. Mie suosittelen kaikil näitä pitsaus-wörksoppeja, kokeneimmillehii kehäketuillen. Ei mää raha hukkaa, jos sitä nyt ei nii tuukkaa. 

Julkaistu 1. kerran VISIO 5  2003

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *